8.luku

”Voisikohan Tatu tulla sinne Veetin bileisiin?” Ilona kysyi multa. Makasimme meidän takapihalla kirjavan viltin päällä ottamassa aurinkoa. Olimme päättäneet kiriä muut kiinni rusketuksessa vielä viime metreillä. Elokuun alussa aurinko ei tuntunut enää niin lämpimältä kuin heinäkuun lopussa, niin ihmeellistä kuin se olikin. ”Tai siis, suuttuisikohan Veeti?”
”En mä usko, että se suuttuisi”, totesin maaten selälläni mustat aurinkolasit kasvoillani. ”Ja eihän ne ole mitkään meidän omat kemut, vaan onhan siitä puhuttu muuallakin.”
”Niin… No, mä voisin pyytää Tatua sinne”, Ilona totesi virnistellen voitonriemuisesti. Nyt hän pääsisi viimeistään esittelemään poikaystäväänsä kaikille. Olin yllättynyt, koska yleensä Ilonan suhteet eivät olleet kovin pitkäikäisiä ja nyt he olivat seurustelleet Tatun kanssa pian kaksi kuukautta. Olin pikku hiljaa alkamassa tottua ajatukseen Ilonan ja Tatun suuresta ikäerosta. Mutta täysi hyväksyminen veisi vielä useamman kuukauden, joten toivoin ainakin heidän seurustelevan niin kauan, ettei näkemäni vaiva menisi täysin hukkaan.
”Meinaatko sä juoda jotakin?” kysyin, vaikka tiesinkin vastauksen.
”Joo, ajattelin. Tatu varmaan hakee illalla jotain mulle”, Ilona vastasi virnistäen leveästi. ”Haluaisitko sä jotain? Mä voin pyytää Tatua tuomaan sullekin, jos vaan maksat ajallaan takaisin.”
”En mä”, vastasin lyhyesti saaden Ilonan suunnalta hämmästyneitä katseita.
”Viimeistä kertaa kesälomalla hei!” Ilona yritti kannustaa mua muuttamaan sittenkin mielipidettäni. Pudistin vain päätäni hymyillen anteeksipyytävästi. ”Minttu hei! Älä nyt nössöile! Sano nyt, et sä et edes meinaa tulla niihin bileisiin?”
”Kyllä mä tuun, mä lupasin jo. Viimeksi kymmenen minuuttia sitten…” huomautin naurahtaen. ”Ei mulla ole sellainen olo. Mut tuun pitämään muuten vain hauskaa sinne teidän kanssa. Ja vahtimaan sua…”
”Ei mua tarvitse vahtia”, Ilona totesi mutristaen huulensa. ”Tatu vahtii mua!”
”Niinpä niin… Tatu varmaan korvaa mut kohta täysin?” kysyin esittäen loukkaantunutta.
”Älä nyt ole tuollainen, Minttu”, Ilona totesi hymyillen mulle lämpimästi. ”Kyllähän sä sen tiedät, ettei parempaa parasta kaveria voisi toivoa.”
En osannut vastata tähän mitään, joten vain halasin Ilonaa lujasti.
”Oot säkin ihan ok”, vakuutin hetken kuluttua, kun makasimme taas vierekkäin viltillä.
”Ihan ok…?” Ilona totesi miettien sanan tarkoitusta selvästikin itsekseen. Vahvistin asian nyökkäyksellä ja Ilona kohotti vain olkapäitään ja kääntyi vatsalleen.
Katselin perhosta ja miten se lenteli ilmassa. Oliko Kimistä tullut perhonen tai jokin muu? Ei Kim, tai edes mä, ollut mikään hindu, mutta ajatus uudelleensyntymisestä oli kiinnostava. Kuten myös se, että mitä kuoleman jälkeen oli. Oliko mitään? Mä en ollut kamalan uskovaista tyyppiä, mutta olin silti monesti miettinyt Taivaan ja Helvetin olemassa oloa Kimin kuoltua.
”Mitä sä mietit?” Ilona kysyi keskeyttäen mun ajatukset täysin. Ravistin vain päätäni, kuin unohtaakseni juuri mielessäni olleet asiat.
”En mitään järkevää kai”, naurahdin kääntyen itsekin vatsalleni. Aurinko alkoi saman tien lämmittää mukavasti selkääni.
”Kerro jotain uutta?” Ilona pyysi huvittunut ilme kasvoillaan. ”Kyllä mä olen oppinut huomaamaan, et sä et ikinä mieti mitään kovin syvällistä.”
”Kyllä mä itse asiassa mietin… Aina joskus.”
”Ilmeisesti sitten tosi harvoin. Kun mä en ole tässä vuosien varrella ikinä huomannut sellaista asiaa…” Ilona huomautti tökäten mua kiusoittelevasti kylkeen. Pyöritin vain päätäni huokaisten raskaasti, en jaksanut aloittaa mitään sen suurempaa tökkimissotaa.
”Samaa voisi sanoa susta”, huomautin katsoen Ilonaa aurinkolasieni ylitse virnistellen. ”Eikä toi sun rakastumises ole tehnyt susta yhtään täysjärkisempää. Päinvastoin, ikävä kyllä.”
”Oo sä vaan hiljaa, kun et tiedä tällaisista tunteista vielä mitään!” Ilona huudahti puolustellen. Pyöräytin silmiäni. ”Menit hiljaiseksi!”
”En vain jaksanut tätä lapsellista keskustelua”, totesin nauraen. Ilmassa leijui juuri leikatun nurmikon tuttu tuoksu. Pidin paljon siitä tuoksusta, siitä tunnisti kesän.
”Ei kannata aikuistua liian nopeasti.”
”Sanot sä, joka etsi itselleen kahdeksan vuotta vanhemman poikaystävän?” kysyin kiinnostuneena, jolloin Ilona vain huitaisi mua olkapäähän vastaukseksi. Kohautin olkapäitäni painaen poskeni vasten pehmeää vilttiä ja suljin silmäni.

”Minttu hei. Sun selkä on ihan punainen”, havahduin Ilonan ääneen. Avasin silmäni varovasti, en tiennyt missä vaiheessa oli nukahtanut ja kuinka kauan olin nukkunut. ”Nukuitko sä?”
”Joo”, mumisin unisena nousten istumaan. Parantelin hiukan bikinieni yläosan asentoa, nukkuessani ne olivat valuneet hiukan. ”Kauanko mä nukuin?”
”Melkein tunnin”, Ilona totesi haukotellen myöskin. Nopea vilkaisu hänen selkäänsä varmisti asian, hänkin oli nukkunut, kuten oli epäillytkin. ”Munkin selkä on palanut!”
”Ei se ole edes pahasti, vähän punottaa vain”, lohdutin Ilonan esitellessä mulle selkäänsä paremmin. ”Onko mulla miten pahasti?”
”Ethän sä edes pala koskaan”, Ilona huomautti vääntäytyen myös istumaan mua vastapäätä. ”Vähän vain punertaa, mut ei se palanut oo.”
”No hyvä”, hymähdin venytellen kangistuneita jäseniäni. Nurmikko, viltistä huolimatta, ei ollut maailman pehmein alusta nukkua päiväunia. ”Ois aika hienoa palaa viimeisimpinä aurinkoisina päivinä, kun muuten koko kesän vaan lojunut sängyn pohjalla.”
”Musta tuntuu, et mulla ja varmaan teillä muillakin, meni suurin osa kesästä vähän niin kuin ohi”, Ilona huomautti haukotellen uudelleen leuat väärällään. ”Ja kaikki muut näyttää siltä niin kuin ne olisi ollut jossain etelän auringossa, vaikka ne on vaan maannut takapihalla! Ja me ollaan jotain kalkkilaivankapteeneja!”
”Ollaanpas sitä pinnallisia”, totesin naurahtaen. Kim ei ollut ikinä halunnut ruskettua kuten kaikki muut.
”No anteeksi”, Ilona virnisti. ”Mutta mun mielestä me voitaisiin käydä uimassa ja sitten jäätelöllä, jooko?”
”Mä voin tarjota, sä maksat. Ok?” kysyin iskien silmääni ovelasti samalla, kun nousin jäykästi ylös maasta.
”No tämän kerran…”

Rannalla oli jälleen kerran muutama muukin nauttimassa kesän viimeisistä aurinkoisista päivistä. Olimme juuri löytäneet vapaan kohdan, kun näimme miten Miro vilkutti meille iloisesti vähän kauempaa. Päätimme siis mennä tämän luo, vaikka hän olikin joidenkin muiden kanssa, joita kumpikaan meistä ei tuntenut.
”Moi”, Miro totesi katsellen meitä molempia jotenkin helpottuneen näköisenä. Miron vieressä istui kaksi vaaleata tyttöä, molemmilla puolilla poikaa. Lisäksi porukassa oli yksi hiukan vanhemman näköinen poika.
”Moi”, Ilona tervehti, muttei katsonut Miroon päinkään, vaan hänen katseensa kierteli pääosin tämän seuralaisissa. ”Oothan sä tulossa viettämään Veetin läksiäisiä huomenna?”
”Joo, oon mä”, Miro vakuutti viitaten meitä istumaan. Istahdimme Ilonan kanssa vähän kauemmas muista.
Olimme hetken vain ihan hiljaa, Miron vieressä istuvat tytöt katselivat meitä jotenkin ylimielisen näköisenä.
”Miro, voidaanhan mekin tulla niihin joihinkin bileisiin?” toinen heistä kysyi tarttuen Miron käsivarteen omistavasti. Ilona vilkaisi ensin mua ja sitten Miroa sama hämmästynyt katse silmissään. Kohotin vain hiukan hartioitani, jolloin Ilona tiesi, ettei mulla ollut aavistustakaan tästä kuviosta. Musta tuntui hassulta, kun katselin miten joku outo tyttö roikkui Miron käsipuolessa.
Miro katseli Ilonaa ja mua kysyvänä, aivan kuin odottaisi meidän vastaavan jotakin.
”Ööm… En mä usko, että siinä mitään ongelmaakaan on…” Miro totesi hitaasti tuijottaen Ilonaa. En nähnyt Ilonan kasvoja, joten en voinut olla varma, mitä hän yritti viestiä Miron kanssa.
”Pitikö meidän mennä jäätelölle, Ilona?” kysyin hetken vaivautuneen hiljaisuuden jälkeen. Molemmat tytöt tuijottivat edelleen Ilonaa ja mua pitkin nenänvartta, joten en tuntenut oloani kamalan mukavaksi siinä tarkkailtavana.
”Eikö meidän -?” Ilona kysyi kääntäen katseensa muhun kummastuneen näköisenä. Katselin tätä vain silmiin sanomatta mitään. ”Aa, joo. Piti meidän. Mennään vaan.”
”Ettehän te käyneet edes uimassa…?” Miro kysyi hämmästyneenä katsellen meitä tutkivasti.
”Nähdään huomenna!” huikkasin kiskoen Ilonaa kovakouraisesti nopeasti perässäni pois tilanteesta.
”Sä olit mustasukkainen!” Ilona hihkaisi voitonriemuisena, mutta hiljensin hänet paljon puhuvalla katseella.

”Mä olen viiden minuutin päästä teidän ovella!” Ilona huikkasi puhelimeen lopettaen puhelun saman tien. Katselin huoneeni lattiaa turhautuneena, vaatteet olivat lojuneet siinä koko kesän. En ollut saanut aikaiseksi edes tunkea niitä takaisin kaappiin, äidin turhautuneista huomautuksista huolimatta. Päätin kuitenkin, että ennen kuin koulu alkaisi, olisin lajitellut turhat vaatteet pois ja järjestänyt loput siististi kaappiini. Olihan mulla vielä ruhtinaallisesti viikko aikaa.
”Sähän olet valmiina!” Ilona hämmästyi pölähtäessään huoneeseeni totuttuun tapaan, koputtamatta. Virnistin vain hänelle tietäväisesti. ”Ai niin, totta kai sä olet. Sä haluat iskeä sen kesämiehen vielä viime hetkillä…”
”Niin, nyt kun iskisi, niin se voisi lämmittää vielä talvellakin”, huomautin kuljettaessani hermostuneesti sormiani hiuksieni lomassa. ”Ei tulisi ainakaan kylmä.”
”Mutta ootko sä pian valmis?” Ilona kysyi innostunut ilme kasvoillaan.  Huokaisin vain pyöritellen silmiäni merkitsevästi, itselläni ei ollut oikein sellainen olo, että tahtoisin lähteä viihteelle. En vielä, kun Kimin kuolemasta ei ollut kulunut kovin kauaa. Nyökkäsin kuitenkin vain vastaukseksi hymyillen kuitenkin epävarmasti. Ehkä illasta tulisi kuitenkin ihan kiva, kuten Ilona oli mulle monet kerrat jo uskotellut. Eikä tapanani ollut rikkoa lupauksia, joten mun oli nyt vain pakko lähteä, halusin tai en. Ehkä voisin kesken iltaa karata muualle, kun Ilona uppoutuisi tarpeeksi paljon Tatuun, eikä enää edes muistaisi mun olemassa oloa. Siihen ajatukseen oli hyvä lohduttautua, kun Ilona alkoi kiskomaan mua alakertaan kovakouraisesti repien mun kättä.

Veetin luona oli paljon porukkaa, lähes yhtä paljon kuin Ellenin bileissä silloin joskus. Niistäkin tuntui olevan ikuisuus ja jonkin mittapuun mukaan varmasti olikin. Siellä Kim oli tavannut Tuukan… Havahduin kuitenkin ajatuksistani Ilonan jatkaessa mun kiskomista paikanpäällä.
”Mennään etsimään Tatu!” Ilona huusi mun korvaan, joku oli juuri kääntänyt musiikkia huomattavasti kovemmalle. Nyökkäsin vain vastaukseksi, en jaksanut ruveta huutamaan melun ylitse. Matkalla törmäsimme Veetiinkin, joka halasi meitä molempia leveästi hymyillen. Hän oli yllätyksekseni melko hyvässä kunnossa tilanteeseen nähden.
”Mä en saisi kauheasti juoda mitään, kun mulla on ne lääkkeet”, Veeti selvensi ja nyökkäilimme vain Ilonan kanssa ilmaisemaan ymmärtämistämme.
”Tuola Tatu on!” Ilona kiljaisi mun korvaan. Olin varma, etten kuulisi sillä korvalla enää viikkoon, hyvä jos ikinä. Katselin vain sivummalta, miten Ilona hyppäsi yllättyneen Tatun kaulaan ilman kiljaisua suurempaa varoitusta. Huokaisin huomatessani, miten Ilona oli unohtanut mut sekunnin murto-osassa täysin. Hassua, miten poikaystävät menivät joskus jopa parhaiden kavereiden edelle. Raivasin tieni ihmismassan seassa takaisin ulos, en halunnut olla välttämättä seuraamassa lähietäisyydeltä Ilonan rakkaudenosoituksia.
”Sähän olet se joku Miron kaveri?” kuulin yhtäkkiä pojan äänen takaani. Käännyin säikähtäneenä puhujaan päin ja tunnistin tämän samaksi pojaksi, joka oli ollut eilen Miron ja kahden tytön kanssa rannalla. ”Mun nimi on Jesse. Onko sun nimi yhtä nätti kuin sä?”
”Minttu”, totesin katsellen hämmästyneenä poikaa kulmat koholla. Ehkä surkein iskurepliikki, mitä kukaan oli koskaan mulle sanonut. Ja varmasti myös kliseisin, joten toimivuus oli nollan luokkaa.
”Haluatko sä jotain juotavaa?” Jesseksi esittäytynyt kysyi multa ottaen samalla muka huomaamattomasti askeleen lähemmäs mua. ”Mulla ois tuolla auton perässä, voin hakea sulle jotain. Mä tarjoan.”
”En mä ota, kiitos vain”, vastasin kohteliaasti hymyillen. Jesse pudisti päätään selvästi harmistuneena vastauksestani. ”Mistä sä tunnet Miron?”
”Ollaan serkkuja. Tultiin Hesasta taas viettämään viimeisiä lomapäiviä tänne maalle”, Jesse naurahti pilkallisesti. Hänellä oli lyhyet, punaiset hiukset ja kaikesta päätellen hän oli muutamia vuosia vanhempi kuin mä. Mutta nuorempi kuitenkin kuin Tatu. ”Ootko sä miten vanha?”
”16”, vastasin lyhyesti ottaen merkitsevästi pitkän askeleen kauemmas toisesta. ”Entäs itse?”
”Mä täytin tänä vuonna 18”, Jesse sanoi selvästikin välittämättä mun etäisyyden otosta, hän nimittäin kuroi välin nopeasti taas entiselleen. ”Ootko sä sinkku vai varattu…?”
”Sullapas on paljon kysymyksiä”, huomautin selkäni osuessa useamman askeleen jälkeen karheaan talon seinään. En tuntenut oloani mukavaksi tajuttuani, ettei mulla oikeastaan ollut enää pakoreittejä pois tilanteesta. Kirosin mielessäni tilannetta, joka tuntui muistuttavan liikaa joitakin näkemiäni huonoja leffoja.
”Haittaako sua?” Jesse kysyi iskien samalla toista silmäänsä. ”Mä pidän tuollaisista vähän vaikeammista tapauksista.”
”Okei”, totesin lyhyesti miettien miten pääsisin helpoiten Jessestä eroon. Nousin varpailleni nähdäkseni oliko Ilona tai joku muu tuttuni lähistöllä. Jessen astuessa vielä askeleen lähemmäs, haistoin selvästi tämän hengityksestä viinan.
”Sä et vastannut vielä, että seurusteletko sä”, Jesse muistutti nojaten toisen kätensä seinään mun vieressä. Ällöttävän kliseistä, en ollut ennemmin tiennyt poikienkin lukevan jotain romanttisia lässytyskirjoja tai katsovan saippuasarjoja. Mutta Jesse ilmeisesti oli, ainakin legendaarisista iskurepliikeistä päätellen.
En oikein tiennyt mitä vastata kysymykseen. Jos olisin rehellinen ja sanoisin olevani sinkku, Jesse tuskin jättäisi mua rauhaan koko iltana.
”Mitä sä Jesse sielä teet? Kenet sä nyt olet iskenyt?”
Jesse kääntyi äänen suuntaan ja mä livahdin hänen ja seinän välistä nopeasti pois. Samat blondit, kuin rannalla, olivat huutaneet Jesseä ja katselivat mua jälleen päästä varpaisiin asti kävellessäni heidän ohitseen. Kuulin vain ylimielistä tuhahduksia takaani heidän suunnaltaan, mutta en välittänyt asiasta. Olin päättänyt, että kävisin ilmoittamassa Ilonalle lähteväni kotiin nukkumaan.
”Mihin sulla on kiire, Minttu?” säikähdin jo Jessen seuranneen mua, mutta tajusin sen olevankin vain Miro. Hymyilin hänelle helpottuneena.
”Sun serkkus on aika pelottava”, huomautin seuraten Miroa takaisin ulos, pois ahdistavasta ja tunkkaisesta olohuoneesta.
”Miten niin? Ai Jesse vai?”
”Joo, just se”, vahvistin naurahtaen hermostuneesti. ”Sun pitäis vähän opettaa sitä, että miten naisia isketään.”
”Joo, se on aika huono siinä”, Mirokin vahvisti havaintoni. Istuimme nyt valkoiseksi maalatulla puutarhapenkillä vierekkäin. ”Saitko sä pahatkin traumat siitä sitten?”
”Een”, vakuutin nauraen, vaikka todellisuudessa en välttämättä ollut aivan yhtä varma asiasta. ”Onko ne kaksi blondiakin jotain sun serkkuja?”
”Joo, on, ” Miro hymyili siirtyen hiukan lähemmäs mua. Tällä kertaa se ei tuntunut ahdistavalta, kuten Jessen yritykset. Hymyilin vain hänelle lämpimästi takaisin. Katseeni kiinnittyi jälleen Miron poskilla oleviin hymykuoppiin. ”Miks te lähditte eilen niin nopeasti sieltä rannalta? Musta olisi ollut kiva, jos te olisitte ollu ees vähän kauemman.”
”Se on pitkä juttu”, hymähdin vastaukseksi. En vain halunnut myöntää olleeni oikeasti mustasukkainen. Mistä mä olisin voinut tietää tyttöjen olevan Miron serkkuja.
”Mä tykkään pitkistä jutuista”, Miro vakuutti, jolloin jouduin pidättelemään hetken nauruani. ”Älä viitsi olla aina noin kaksimielinen!”
”En mä tahallani!” vakuutin silmät kirkkaina. Miro vain pyöräytti päätään huokaisten raskaasti. Hymyilin varovasti Mirolle, kun tämä kietoi varovasti toisen kätensä mun vyötärön ympärille.
”Miten pahat traumat sä sait niistä mun serkuista?” Miro kuiskasi varovasti. Kohotin kulmiani yllättyneenä, en ollut odottanut aivan sitä kysymystä tähän väliin.
”Miten niin?” kysyin aivan yhtä hiljaa kuiskaten kuin Mirokin. Katseeni vaelteli hänen kasvoillaan silmien ja huulien väliä.
”Ajattelin vain…” Miro totesi arvoituksellisesti katsellen mua silmiin. ”Mietin vaan meidän häitä, kun siellä sun viimeistään pitää nähdä ne taas.”
”Häitä?!” kiljahdin hämmästyneenä. Tähänkään en ollut osannut varautua yhtään enempää kuin edelliseen.
”Sä oot mun tuleva vaimo”, Miro kuiskasi varovasti. Tunsin, miten Miron huulet hipoivat mun huulia samalla, kun hän kuiski sanoja mulle. ”Mut sä et vielä tiedä sitä.”



//Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka on käynyt klikkailemassa noita bokseja tuossa alareunassa! Nyt kun tämä on loppu, niin toivoisin oikeasti noita kommentteja tosi paljon! :) Ja teidän mielipiteitännekin olis kiva kuulla, et pitäiskö mun jatkaa kirjottamista näillä henkilöillä yms. Mulla nimittäin on puolitoista sivua kirjotettuna, mutta ei motivaatiota jatkaa. ;)